Eloonjäämistilastojen tulkinnassa syöpäpotilaan koko polku on tärkeä

Syöpätilastoissa eloonjäämislukujen vertailut herättävät huomiota. Jokaisen suomalaisen pitäisi saada yhtä hyvää hoitoa riippumatta asuinpaikasta tai varallisuudesta. Alue-erot herättävät epäilyksen eroista syövän hoidossa, mutta erojen tulkinnassa täytyy ottaa huomioon potilaan koko polku.

Syöpärekisterit käyttävät potilaiden eloonjäämisen tilastoinnissa suhteellista elossaololukua. Suhteellinen elossaololuku on arvio siitä, kuinka suuri osuus potilaista olisi elossa tietyn ajan jälkeen syövän toteamisesta, jos syöpä olisi ainoa kuolleisuuteen vaikuttava tekijä. Se on keskimääräinen ennuste, joka ei välttämättä kerro paljoakaan siitä, kuinka pitkään yksittäinen potilas elää syöpädiagnoosin saatuaan. Yksilöllinen ennuste riippuu monesta tekijästä, muun muassa siitä, onko syöpä ehtinyt levitä.

Sen lisäksi, että suhteellinen elossaololuku tarjoaa yleiskuvan syövän tappavuudesta, sillä voidaan mitata terveydenhuollon toimivuutta potilaan koko polun aikana. Polku pitää sisällään hoitoon hakeutumisen ja terveyspalveluiden saatavuuden, tutkimukset perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa sekä syöpähoidot ja seurannan. Kaikki nämä vaiheet sekä niiden väliset viipeet vaikuttavat elossaololukuun.

Elossaololuku voi kasvaa, vaikka hoitotulokset pysyisivät ennallaan

Syövän toteamishetki on erityisen tärkeä elossaololuvun kannalta. Jos syöpä todetaan varhain, laskennallinen elossaoloaika on pidempi, vaikka diagnoosin ajankohdalla ei olisikaan vaikutusta potilaan elämän pituuteen. Toki varhain todettu syöpä on myös mahdollista hoitaa paremmin, jolloin potilas voi elää vanhemmaksi. Toteamishetkeen vaikuttaa se, missä vaiheessa henkilö hakeutuu lääkäriin. Tähän vaikuttaa kynnys käyttää terveyspalveluita: saatavuus ja tarjonta.

Esimerkki varhaisesta toteamisen vaikutuksesta elossaololukuun on oireettomilta miehiltä PSA-testauksen seurauksena löydetyt eturauhassyövät. Osalla näistä miehistä syöpä ei olisi koskaan oireillut saati vaikuttanut elämän pituuteen. Mitä suurempaa tämän kaltainen ylidiagnostiikka on, sitä suuremmaksi suhteellinen elossaololuku kasvaa. Tällöin elossaololuku ei sovellu terveydenhuollon toimivuuden mittariksi. Elossaololuvun trendissä syövän hoidon mahdolliset edistysaskeleet hukkuvat ylidiagnostiikassa tapahtuvien muutosten alle.

Toki hoitokin vaikuttaa elossaololukuun. Ehkä upeimpana esimerkkinä 2000-luvulta on krooniseen myelooiseen leukemiaan sairastuneiden elossololuvun kasvu 40 prosentista 75 prosenttiin. Vuosituhannen vaihteessa käyttöön tullut tyrosiinikinaasin estäjälääkitys lienee tärkein tekijä elossaololuvun huomattavaan kasvuun.

Perusterveydenhuolto on tärkeä syövästä selviytymisen kannalta

Missä määrin elossaololukujen alue-erot johtuvat eroista syövän hoidossa? Vaikka potilaan polun yksittäisten vaiheiden vaikutuksia ei voi arvioida pelkän syöpärekisteritiedon pohjalta, alueittainen tarkastelu antaa viitteitä terveydenhuollon eri tasojen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon merkityksestä.

Viime vuonna julkaistussa Suomen Syöpärekisterin tutkimuksessa selvisi, että elossaololukujen erot sairaanhoitopiirin kuntien kesken olivat pääsääntöisesti suurempia kuin erot sairaanhoitopiirien kesken. Alueellisten erojen taustalla on siis pikemminkin erot kuntien perusterveyspalveluissa kuin keskussairaaloiden syöpähoidoissa.