Asiantuntijajärjestöt ilmaisevat huolensa Euroopan palliatiivisen hoidon päivänä 15.6.2023 – Oikeus hyvään palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon on turvattava laissa
Suomen Palliatiiivisen Lääketieteen Yhdistyksen, Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistyksen ja Syöpäjärjestöjen mielestä Suomen on aika laittaa palliatiivinen hoito ja saattohoito kuntoon myös lainsäädännön osalta. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on julkaissut suosituksen palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Vaikka suositus on parantanut hoidon saatavuutta, velvoitteen puuttuessa ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Puutteellinen elämän loppuvaiheen hoito aiheuttaa potilaalle ja hänen läheisilleen epäinhimillistä ja turhaa kärsimystä.
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tulee olla olennainen osa julkista terveydenhuoltoa. Hoidon tavoitteena ei ole sairauksien parantaminen vaan kokonaisvaltainen oireiden ja kärsimyksen lievittäminen, potilaan elämänlaadun parantaminen, läheisten tukeminen sekä hyvän kuoleman mahdollistaminen. Laadukas ja oikea-aikainen palliatiivinen hoito ja saattohoito ovat erittäin arvokkaita sekä potilaalle että hänen läheisilleen.
Saattohoidon kehittämistarpeita on selvitetty kattavasti. Nyt on hetki laittaa kehittämisehdotukset käytäntöön viemällä palliatiivisen hoidon asema hallitusohjelmaan ja lainsäädäntöön. Hyvinvointialueet päättävät resurssien jakamisesta ja vaarana on, että suositustasoiset asiat jäävät toteuttamatta. Lisäksi jo olemassa olevien kehittämistoimien jatkuvuus on uhattuna.
Laadukkaan hoidon oleellisena elementtinä on palliatiiviseen hoitoon erikoistunut henkilökunta, joka turvaa hyvinvointialueiden potilaille hyvän elämän loppuvaiheen hoidon laajassa mittakaavassa. Erikoistuneet lääkärit ja sairaanhoitajat tukevat ja kouluttavat alueen perusyksiköiden, kuten kotihoidon ja asumispalvelun lääkäreitä ja hoitajia. Tämän koulutuksen rahoitus tulee myös varmistaa hyvinvointialueilla, jotta hoidon kehittyminen suositusten mukaiseksi mahdollistuu.
– Parantumattomasti sairaiden ja heidän läheistensä hoidon turvaaminen on ihmisoikeuskysymys ja moraalinen välttämättömyys, johon valtioilla on eettinen vastuu. Näin ovat todenneet myös Maailman terveysjärjestö WHO sekä palliatiivisen hoidon eurooppalainen kattojärjestö EAPC (European Association for Palliative Care). Suomen on aika lunastaa eettinen vastuunsa ja korjata palliatiivisen hoidon ongelmat huomioimalla palliatiivinen hoito ja saattohoito lainsäädännössä, korostavat Suomen palliatiivisen lääketieteen ja hoidon yhdistysten puheenjohtajat Anni Karppila ja Mira Pajunen sekä Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Anni Karppila, puheenjohtaja, Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistys ry, p.0415827792 [email protected]
Mira Pajunen, puheenjohtaja, Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys ry, p.0415827793 [email protected]
Juha Pekka Turunen, pääsihteeri, Syöpäjärjestöt, p. 050 571 4577, [email protected]