Blogi , 11.05.2022

Auringosta elinvoimaa

Kevään edetessä auringon valo herättää suomalaiset talviunesta. Ultraviolettisäteilyä tarvitaan D-vitamiinin valmistamiseen, vartti päivässä riittää täydentämään varastot. D-vitamiini pitää luut vahvoina.
Auringon valosta on apua psoriasispotilaan ihon hoidossa ja atoopikkokin voi paremmin, kun auringon valoa annostellaan kohtuullisessa määrin kutisevalle ja ärtyneelle iholle.

Ultraviolettivalo on paitsi tarpeellista myös haitallista ihmiselle. Vaalean ihon palaminen lisää riskiä sairastua ihon pahanlaatuisiin kasvaimiin.
Erityisesti lapsen ja nuoren ihoa kannattaa suojella liialliselta auringonpaisteelta. Olen ilahtuneena pannut merkille, että nykyvanhemmat huolehtivat lapsien aurinkosuojasta paremmin kuin itse aikanaan ymmärsin huolehtia omista lapsistani.

Lapsuudessani 1960-luvulla auringolta ei osattu suojautua, tosin auringon palvontakin oli vähäisempää. Iho paloi lähinnä peltotöissä.

Kevätauringon myötä puhe auringon aiheuttamista vaaroista alkaa. On hyvä samalla tunnistaa, että aurinko on elämän lähde, ilman aurinkoa ei olisi elämääkään.

Talvi on tuntunut pitkältä ja pandemia-aika on ollut ikävää. Arkea on katkaistu lähinnä tv-ohjelmilla, kun yhteisiä tapaamisia, juhlia, kulttuuririentoja tai muita huveja ei ole ollut saatavilla.  Tuskin olemme päässeet koronasta, kun maailman tilanne on alkanut ahdistaa. Idän ja lännen vastakkain asettelu tuntuu niin turhalta ja väkivalta väärältä. Venäjän sotatoimet Ukrainassa aiheuttavat kohtuutonta kärsimystä ja ovat vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja ovat tuomittavia.

Oli pandemiaa tai ei, keväinen ulkoilu on varsinaista tehohoitoa alakuloon ja kehon kremppoihin. Ystävän kanssa tehty kävelylenkki virkistää. Koira on ihmisen ihan paras lenkkikaveri. Koiran kanssa kulkiessa linnut ja kevään hajut ja purot ovat yhteisiä ihmettelyn aiheita.

Huolista, riskeistä ja peloista huolimatta elämä on tässä ja nyt. Onneksi on kevät ja aurinko lämmittää.

 

Kuva: Pasi Leino

 

Sirkku Jyrkkiö

Syöpätautien erikoislääkäri, dosentti, Syöpä-lehden päätoimittaja

Lue lisää