Hyvinvointialueiden mukanaan tuoma ravistelu on tehnyt hyvääkin
Hyvinvointialueet ovat olleet vastuussa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä yli kaksi vuotta. Tänä keväänä äänestettiin näiden jättiorganisaatioiden ruoreihin uudet päättäjät. Alkutaival sote-kentällä on ollut vaikeaa, kansalaisten ja työntekijöiden luottamus on rapautumassa ja rahaa pitäisi säästää vielä lisää.

Hyvinvointialueet ovat olleet vastuussa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä yli kaksi vuotta. Tänä keväänä äänestettiin näiden jättiorganisaatioiden ruoreihin uudet päättäjät.
Alkutaival sote-kentällä on ollut vaikeaa, kansalaisten ja työntekijöiden luottamus on rapautumassa ja rahaa pitäisi säästää vielä lisää.
Hoitoonpääsy on parantunut
Hyvinvointialueiden mukanaan tuoma ravistelu on tehnyt jotain hyvääkin. Hoitoon pääsy on jopa parantunut ja toimintatapoja on yhtenäistetty. Tehottomia tai toiminnoiltaan vanhentuneita yksiköitä on lopetettu, pienien yksiköiden toimintoja on yhdistetty isompiin kokonaisuuksiin.
Syöpästrategiaa kirjoitetaan valmiiksi tänä keväänä, sen tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu ajatus siitä että ”pysytään aallonharjalla muuttuvassa toimintaympäristössä”.
Siinäpä se on sanottuna ytimekkäästi. Kansalaisena kovasti toivon sitä, että Suomi pysyy aallonharjalla ja suomalaiset onnellisina.
Sote-toiminnan tehostaminen ja niukan euron ajat merkitsevät sitä, että jostain pitää luopua. Kovin vaikeaa se on ollut paikallisille poliittisille päättäjille hyväksyä, vaikka maan ylimmän johdon taholta on jopa heiluteltu saksia symboloimaan säästämisen tahtoa ja velvoitetta.
Sote-kulut vievät kolmanneksen valtion budjetista, joka kolmas veroeuro menee hyvinvointialueen ylläpitoon. Näiden firmojen päättäjiksi on toivottavasti nyt saatu vastuullisia, asiaan perehtyviä ja kansalaisten parasta haluavia kanssaihmisiä.
Laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamiseksi ei riitä se, että hyvinvointialueiden hallituksissa ja valtuustoissa märehditään huolia oman kunnan rajojen sisäpuolella tapahtuvasta toiminnasta. Nyt pitäisi nostaa lentokorkeutta ja tarkastella maakunnan asukkaiden palvelutarpeen tyydyttämistä ison konsernin realiteeteissa.
Lehtien palstoilla on murehdittu tuttujen terveydenhuollon palvelujen karkaamista naapurikyliin ja matkojen taakse. Harvaan asutuilla alueilla tällainen kehitys tietysti kirpaisee. Tavoite on kuitenkin se, että siellä matkan takana olisi sitten ne aallonharjalla ja ajassa mukana olevat palvelut.