Keho ja tunteet: Lapsen ja nuoren seksuaalisen kehityksen tukeminen syöpäsairauden aikana

”Silloin nainen käsitti. Mutta vilkaistuaan Peppiin hän sanoi:
-Mutta rakas lapsi, sinun kasvosihan ovat aivan täynnä pisamia!
-Niin ovat, sanoi Peppi.
-Mutta minä en kärsi niistä. Minä pidän niistä! Hyvästi!”
(Astrid Lindgren)

Pienen lapsen kuva itsestään on usein myönteinen, jota kuvaa hyvin poikani minulle 3-vuotiaana esittämä kysymys ”äiti, miksi kaikki ihmiset pitävät minusta niin paljon”. Noin 8 – 9 -vuotiaana lapsi havainnoi ja tuo esiin yhä enemmän ihmisten välisiä eroavaisuuksia. Samalla lapsi suhtautuu kriittisemmin itseensä, mutta myös ystäviinsä. Oma rooli kaveriryhmässä voi aiheuttaa epävarmuutta ”pitävätköhän he minusta oikeasti”. Teini-iässä ja nuoruudessa vertailu toisiin korostuu ja vahvistuu. Tarve olla riittävän samanlainen on kokemuksena tärkeä kehityksen ja itsenäistymispyrkimysten kannalta.

Lapsen ja nuoren erilaisuuden ja yksinjäämisen kokemukset korostuvat usein syöpään sairastuttua ja ne voivat johtaa sosiaalisten suhteiden vähenemiseen sekä vaikeuteen luoda uusia ystävyyssuhteita. Itsetunnon, minäkuvan ja kehonkuvan kokemukset ovat yhteydessä lapsen ja nuoren seksuaaliseen kehitykseen. Tutkimusten mukaan lapsena syöpään sairastuneilla on alttius myöhemmällä iällä seksuaalisuuden pulmiin, kuten ongelmiin kehonkuvassa ja seksuaalisen halun vähäisyyteen. Lisäksi kokemus siitä, ettei ole seksuaalisesti haluttava oli yleisempää syövän lapsena sairastaneilla kuin verrokeilla.

Seksuaalisen kehityksen turvaamiseksi sairauden aikana lapsi ja nuori tarvitsee tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kuten hoitojen vaikutuksista seksuaalisuuteen ja oman kehon rajojen tunnistamiseen, mahdollisuuksia ikätasoisten ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen, tukea tunteiden käsittelyyn sekä turvallisia ihmissuhteita seksuaalisuuteen liittyvien asioiden käsittelyyn.

Vaativuudesta myötätuntoon

Erityisesti teini-iässä ja nuoruudessa sairauden mukanaan tuomat ulkonäön muutokset, kuten hiustenlähtö, akne ja kasvun hidastuminen, voivat vaikuttaa nuoren itsetuntoon ikäkauteen liittyvän vahvan samaistumisen tarpeen vuoksi. Jos nuori tai lapsi on ollut jo ennen sairastumistaan kovin vaativa itseään kohtaan, saattaa vaativuus edelleen vahvistua. Kriittinen suhde omaan itseen ja kehoon johtaa usein valikoivaan havainnointiin, jossa nuori kiinnittää huomiota vain niihin asioihin, jotka tukevat hänen kielteisiä ajatuksiaan.

Vanhempi voikin pysähtyä lapsen ja nuoren kanssa pohtimaan, millainen kehon pitäisi olla? Mitä omassa kehossa on sellaista, josta lapsi ja nuori pitää? Mikä tuntuu hankalalta hyväksyä? Millaisia muutoksia vaativa ääni omassa mielessä vaatii? Löytyykö omasta mielestä lempeämpiä sanoja? Mitähän ne sanat olisivat, joita se sanoisi?

Vanhemman myötätuntoinen ja hyväksyvä suhde sekä omaan kehoon että lapsen muuttuneeseen kehoon luo lapselle ja nuorelle hyväksyvää kasvun maaperää. Vanhempi voi myös tutkia suhdettaan nuoreen ja lapseen; miten se kaikki kaunis ja hyvä, jota lapsessaan näkee tulisi lapselle myös ääneen sanoitetuksi?

Tunteet kehossa

Sairauden aikana lapsi ja nuori kokee usein kehossaan uusia ja erilaisia tuntemuksia. Vahvasti kielteisessä kehonkuvassa on usein kysymys myös tunteiden ja kehon tuntemusten vääristyneestä nimeämisestä. Kun oma mieli on alakuloinen, nuori ja lapsi voi nimetä omaa oloaan säälittäväksi, erilaiseksi, lihavaksi, oudoksi, turhaksi ja hyödyttömäksi. Lapsen tunteet kuten pelko, jännitys, kauhu ja turvattomuus tuntuvat myös erilaisina kokemuksina kehossa. Hengitys saattaa muuttua pelon ja jännityksen aikana pinnallisemmaksi, tuntua vatsa- tai pääkipuina tai ”isona raskaana möykkynä” pään tai rintakehän alueella, kuten moni lapsi kokemuksiaan sanoittaa.

Lasta ja nuorta voi auttaa nimeämään erilaisia tunteitaan ja kokemuksiaan. Missä päin tunne tuntuu kehossa? Tuntuvatko tunteet painavilta, kevyiltä, kuplivilta, pistäviltä? Minkä tunteen kanssa on kaikkein vaikeinta olla, ja mitä tunnetta on mukavinta kokea? Mitä silloin tapahtuu kehossa, kun on oikein vaikeaa? Entä silloin, kun on hyvä olo?

Lapsen ja nuoren kanssa voi tehdä kehonskannausharjoitusta, joka auttaa tutustumaan oman kehon tuntemuksiin. Harjoituksen jälkeen on hyvä sanoittaa yhdessä, millaisia tuntemuksia kumpikin huomasi harjoituksen aikana.

Pienemmän lapsen kanssa vanhempi voi hieroa tai silittää sitä kohtaa, jossa tunteet tuntuvat tehden samalla sanoittamisella tilaa kullekin tunteelle. ”Isä hieroo pelkokohdasta, niin se voi pehmentyä tai muuttua, silloin tunteen kanssa oleminen voikin olla hieman helpompaa”.

Lähteet:
Cancer, intimacy and Sexuality. Y.Reisman, Y.Gianotten (2017)
Teaching Mindfulness Skills to Kids and Teens. C.Willard, A.Salzman (2015)
Lasten ja nuorten kognitiiviset käyttäytymisterapiat K. Ranta ym (20) 18