Syöpä ja syyllisyydentunne

Syöpädiagnoosin saatuaan sairastunut ja hänen läheisensä kohtaavat usein elämässään ensimmäistä kertaa elämän rajallisuuden ja haavoittuvuuden, ja se herättää usein ylivoimaiselta tuntuvia tunteita, joskus vielä aktiivisen hoitovaiheen päätyttyäkin. Vellovien ja vaikeasti kohdattavien tunteiden kuten surun, avuttomuuden ja voimattomuuden verhoksi voi nousta syyllisyydentunne, jonka kontrollointi ja sanoittaminen voi olla tutumpaa ja helpompaa.

Ovatko seuraavat ajatukset sinulle tuttuja?

Koen syyllisyyttä, kun

” en mennyt lääkäriin aiemmin?”

”aiheutan huolta perheenjäsenille ja hoitohenkilökunnalle”

” kun syöpähoitoni eivät vaikuttaneet toivotulla tavalla”

”jätin työkaverit ”pulaan”, kun sairastuin”

” sairaudestani aiheutuu perheelleni kohtuutonta taloudellista kuormitusta”

”minä selvisin, mutta ystäväni sairastaa parantumatonta syöpää”

”toivuin syövästä, mutta en edelleenkään elä tätä elämää niin kuin sitä pitäisi elää”

”minun elämälläni tai työlläni pitäisi olla jokin isompi merkitys, koska toivuin syövästä”

”aiheutin itse syövän omilla elintavoillani”

Oletko sairastuneen läheisenä kokenut syyllisyyttä seuraavista asioista?

”olen terve”

”en pysty auttamaan enempää”

”läheiseni sairaus kuormittaa minua, mutta en jaksa niin kuin toivoisin jaksavani”

Syyllisyyden tunteminen on joskus tärkeää ja merkityksellistä, jotta eläisimme omien arvojemme mukaista elämää. Syyllisyydentunne ohjaa meitä muuttamaan käyttäytymistämme sekä pyytämään anteeksi silloin, kun huomaamme satuttaneemme toista. Syöpään sairastuessa syyllisyydentunne lisää kuitenkin usein alakuloa ja ahdistusta sekä hidastaa toipumista. Tutkimusten mukaan herkästi syyllisyyttä tuntevalla on suurempi riski masennukseen. Syyllisyyden on myös havaittu ruokkivan häpeän ja huonommuuden tunteita sekä heikentävän itseluottamusta.

Mistä syyllisyydentunne tulee?

Syyllisyydentunteet pulppuavat elämän varrella muodostuneista puroista. Toisinaan syyllisyys siirtyy lapsuuden puroista sukupolvelta toiselle mitätöivän ja syyllisyyttä korostavan kasvatustavan myötä. Tällöin sairastunut tai hänen läheisensä voivat peilata itseään syyllisyyden peilin kautta, jossa korostuu jatkuva kiitollisuuden ja itsenäisen selviytymisen tarve. Syyllisyyden maaperänä voi olla myös uskonto, kulttuuri tai yhteiskunta. Sairastumisen voidaan nähdä olevan ”itse aiheutettua”, ”jumalan rangaistus” tai kenties ”pahan palkka”.

Syövästä toipuneet kuvaavat usein toipumiseen liittyvää selviytyjän syyllisyyttä, joka on tuttua myös muista traumaattisista tilanteista, kuten onnettomuuksista ja sodista, selviytyneille. Olet ehkä jäänyt odottamaan toipumisesi jälkeen uutta ”rangaistusta”, koska et ”kärsinyt” mielestäsi sairauden aikana yhtä paljon kuin joku toinen. Koet vahvaa hyväntekemisen tarvetta ja haluat ehkä löytää elämällesi jonkin suuremman merkityksen, jotta voisit kokea selviytymisesi itsellesi ”oikeutetuksi”.

Miksi minä?

Syöpädiagnoosin saatuasi kysyit ehkä mielessäsi hätääntyneenä ”Miksi juuri minä?”, ja sairaudesta toipumisen jälkeen huomaat palaavasi taas tähän kysymykseen: ”Miksi juuri minä selvisin?” Voitko kääntää kysymyksen tunteisiisi ja kysyä itseltäsi: ”Onko minulla ollut riittävästi aikaa surra?” Selviytyjän syyllisyyttä voi ylläpitää surematon suru, joka odottaa omaa vuoroaan, nähdyksi ja koetuksi tulemista. On lohdullista, että juuri surulle on aina oikea aika. Surusi oikeaa aikaa ei ole määritelty terveydenhuollossa laadittuun hoitosuunnitelmaan, eikä se kulje käsi kädessä sädehoidossa tapaamasi ystävän surun kanssa.

Jos huomaat syyllisyyden kaventavan elämääsi, kahlitsevan tekemisiäsi ja aiheuttavan ahdistusta, on hyvä hakea ammattiapua. Voit ottaa yhteyttä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluihin, jossa tilannettasi ja tuen tarvettasi arvioivat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Ennen kaikkea, vaali myötätuntoista suhdetta itseesi ja elämääsi.