Tutkimuseurot tuovat itsensä takaisin montaa kautta

Kliinisen tutkimuksen merkityksestä puhutaan – ja puhutaan ja puhutaan. Kaikki tunnustavat sen tärkeyden, ja näin vaalien alla ihan julkisestikin. Mutta jostain syystä ja juhlapuheista huolimatta kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen julkinen rahoitus (VTR) möyrii edelleen aallonpohjassa: vuosituhannen alun yli 90 miljoonasta eurosta vuodessa on tultu kunnolla alas ja rahoitus vaikuttaa vakiintuneen noin 25 miljoonan tasolle. Tästä tulee sama fiilis kuin nykyisin mäkihyppyä seuratessa – mihin katosivat loiston päivät? Ja miksi?

Lääketeollisuus ry. kampanjoi toisessa yhteydessä iskulauseella ”Ei mopolla moottoritielle”. Tämä olisi hyvä pitää mielessä, kun päätetään tulevien vuosien ja vuosikymmenten julkisista satsauksista. Meillä on käynnissä mittava terveydenhuollon uudistus monine mahdollisuuksineen. Meillä on erinomainen erikoissairaanhoito, ja syövän hoitotulokset ovat edelleen maailman huipputasoa. Meillä on hyvin pitkä traditio kansainvälisen tason lääketieteellisestä tutkimuksesta ja moni suomalainen syöpätutkija on maailmallakin tunnustettu huippuasiantuntija. Mutta miten pitkään voidaan olettaa, että tämä tilanne säilyy minipanostuksilla?

Mopo pitäisi vaihtaa Bemariin, jotta voisimme vielä 2030-luvullakin kutsua itseämme syövänhoidon mallimaaksi. Erityisesti kliiniseen tutkimuksen pitäisi pystyä panostamaan nykyistä huomattavasti enemmän, jotta ikääntyvä väestömme voisi tulevaisuudessakin saada maailmanluokan hoitoa syöpätauteihin. Jokainen uusi hoito, varhemmin havaittu syöpä tai täysipainoista elämää viettävä syövästä selviytynyt – taustalla on aina pitkäjänteinen tutkimus. Jokainen tutkimukseen satsattu euro tuottaa syövästä aiheutuvan kärsimyksen vähenemisen lisäksi valtavan määrän euroja pienempinä terveydenhuollon kustannuksina ja vähäisempinä menetettyinä työvuosina.

Tutkimusrahoitus on siirrettävä juhlapuheista todellisuuteen. Tutkimusyhteisö ja suomalaiset syöpäpotilaat odottavat tekoja tulevalta hallitukselta.

Se Bemarin hankinta mopon tilalle on iso investointi, mutta sitten kyyti olisi paljon miellyttävämpää, turvallisempaa ja vauhdikkaampaa. Ja: pääseekö Pappa-Tunturilla edes perille? Sillä kun ei ole asiaa tulevaisuuden moottoriteille.

Kirjoitus on osa blogien sarjaa, jossa pureudutaan Syöpäjärjestöjen eduskuntavaalitavoitteisiin.