Eero Pukkala: Asuinympäristö ja syöpä
Syöpärekisterin tehtävänä oli seurata myös sitä, aiheuttaisiko henkilöiden asuinolosuhteet tai -ympäristö syöpäriskiä. Ydinvoimaloiden lähistöissä asuvien syöpäriskin seurantaa tehtiin Säteilyturva keskuksen toimeksiannosta, mutta muuten tutkimusta ohjasi pääosin Syöpä rekisterin oma tutkimusintressi ja aktiivisten kansalaisten esiin nostamat huolen aiheet.
Suurta yleisöä kiinnostivat – enemmän kuin omiin elintapavalintoihin liittyvät syöpäriskit – oman kontrollin ulkopuolella olevat todelliset tai luulotellut uhkat, joista tyypillisiä olivat asuinympäristön mahdolliset syöpäriskit. Vaikka asuinympäristön merkitys syöpäriskien aiheuttajana on pieni, asiaa on tutkittu Syöpärekisterissä varsin paljon, osin siksi, että se on Suomessa mahdollista äärimmäisen tarkkojen aluetason rekisteritietojen ansiosta. Koska muualla maailmassa vastaavat edellytykset yleensä puuttuvat, Syöpärekisterin tutkimukset ovat saaneet paljon kansainvälistä huomiota osakseen. Voimajohtojen magneettikenttäaltistuneiden tutkimukset olivat 1990-luvulla toistuvasti uutisaiheina, maaperästä kulkeutuva radon hieman myöhemmin. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden seuranta ohitti 2000-luvulla muut kiinnostuksen aiheet, vaikkei vaikutuksia lopulta ole tilastoissa näkynytkään. Löydös oli odotettu, koska 1960-luvun ydinkokeiden paljon isommat laskeumatkaan eivät olleet vaikuttaneet Suomessa syöpäriskeihin.
Varsinaisten julkaisuun johtaneiden tutkimusten ohella Syöpärekisterissä tehtiin myös nopeita selvityksiä vastaamaan ihmisten huoliin oman asuinympäristönsä mahdollisista syöpäriskeistä. Yhdessä THL:n kanssa kehitettiin pienaluetietopohjainen riskimonitorointijärjestelmä, jonka avulla voitiin parissa päivässä tarkistaa, oliko jonkin tehtaan ympäristössä, saastuneen joen varrella tai mihin alueeseen huoli milloinkin kohdistuikaan, liikaa syöpiä. Useimmiten syöpäriskitaso oli normaali, ja ihmisten huoli hälveni, mutta joskus oli tarpeen käynnistää tarkempia tutkimuksia. Kärkölän saastuneet juomavedet ja Myllypuron kaatopaikka-altistukset nousivat esille kahteen otteeseen: ensiksi altistuksen aikana havaittujen heikkojen syöpälöydösten julkaisuissa ja myöhemmin – kun ihmiset eivät enää altistuneet – seurantatutkimuksissa, joissa syöpäylimäärää ei enää ollut.
Paitsi, että syövän esiintyminen omilla asuinkulmilla kiinnosti kansaa, ja syöpäriskin alueittainen vaihtelu oli myös asiantutkijoille tärkeää informaatiota, Syöpä-rekisterissä kehitettiin kunnittaisia tietoja hyödyntävä kartanteko-ohjelmisto, jonka avulla voitiin paitsi esittää tuorein syöpätilanne myös animoida kehityskulkuja. Näyttävät kartat havainnollistivat syöpätilanteita niin mukaansa tempaavasti, että Suomen Syöpärekisterin karttamenetelmää käytettiin ennen pitkää kaikissa Itämeren ympäristön ja lukuisissa muissakin maissa ja siihen liittyviä kursseja järjestettiin muun muassa IARC:ssä ja IACR:n symposiumien yhteydessä.
Niin pienaluetietoihin pohjautuva epidemiologinen tutkimus kuin karttatuotantokin ovat viime vuosina kuihtuneet, koska uudet säännöstulkinnat ovat tehneet pieniä lukumääriä sisältävän pohjadatan käytön hankalaksi.