Paranee sairaudestaan ja elää hyvää arkea sairauden jälkeen
Syöpä on voinut jättää erilaisia fyysisiä tai psyykkisiä haittoja tai oireita, joiden hoitoon ja käsittelyyn ihmisen tulee tarvittaessa saada tukea terveydenhuollosta. Kuntoutuminen jatkuu usein paranemisen jälkeenkin. Tavoitteena tulee olla, että syövän sairastanut ihminen kuntoutuu niin, ettei sairastettu syöpä enää vaikuta merkittävästi fyysiseen, psyykkiseen tai sosiaaliseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn.
Keskeisimmät suosituksemme tässä polun vaiheessa ovat:
-
- Jokaisen tulisi saada kuntoutumisen tukea niin pitkään kuin on tarpeen sairauden tai hoitojen aiheuttamiin pysyviin oireisiin tai ongelmiin, jotka heikentävät arjessa selviytymistä sekä työ- ja toimintakykyä.
- Perusterveydenhuollon ja mahdollisen työterveyshuollon tulisi arvioida kuntoutumisen tuen tarvetta yhdessä ihmisen itsensä kanssa, hoitaa häntä sekä antaa ohjausta ja neuvontaa kuntoutumisen edistämiseksi.
-
- Olisi hyvä kannustaa syövän sairastanutta käyttämään Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluja ja vertaistuen palveluja myös paranemisen jälkeen, jotta hän voi käsitellä kokemiaan asioita, tunteitaan ja muutoksia elämässään.
-
Perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon henkilöstön syöpää koskevaa osaamista tulisi vahvistaa, jotta terveydenhuolto tunnistaa syövän ja syöpähoitojen aiheuttamat haitat ja myöhäisvaikutukset ja jotta syövän sairastanut saa tarvitsemaansa tukea, ymmärrystä ja hoitoa.
-
Syövän sairastaneelle ihmiselle tulisi antaa elintapaohjausta yksilöllisten tarpeiden pohjalta hänen käyttäessään terveydenhuollon palveluja. Osana ohjausta olisi tärkeä muistuttaa terveellisten elintapojen merkityksestä niin uusien syöpien kuin syövän uusiutumisenkin ehkäisemisessä.
Syöpäjärjestöt tarjoaa tässä vaiheessa seuraavia palveluja:
- Kasvokkainen, puhelimitse ja verkossa tapahtuva vertaistuki ja mahdollisuus keskustella toisten samassa tilanteessa olevien tai olleiden ihmisen kanssa. Vertaistukea on tarjolla sekä yksilöllisesti että vertaistukiryhmissä. Vertaistuki on maksuttomasti sekä syövän sairastaneen ihmisen että hänen läheistensä saatavilla.
- Neuvontapalvelu, jossa neuvontahoitajat tarjoavat keskustelumahdollisuuden, ammattitaitoista tietoa syövästä sekä psykososiaalista tukea myös hoitojen päättymisen jälkeen. Neuvontapalvelu on sekä syövän sairastaneen että hänen läheistensä käytettävissä maksuttomasti. Neuvontapalvelu on tarjolla puhelimitse, sähköpostitse, vastaanotoilla sekä chat-palveluna.
- Mahdollisuus kouluttautua vertaistukihenkilöksi, saattohoidon tukihenkilöksi tai kokemustoimijaksi.
- Kuntoutuskurssit, jotka tarjoavat syövän sairastaneelle ja hänen läheisilleen tietoa, tukea, ohjausta ja neuvontaa kuntoutumiseen ja hyvään elämään sairauden jälkeen tai sen kanssa.
- Osasto- ja kerhotoiminta, joka on virkistystoimintaa, jossa sairaus ei ole keskiössä.
Hoito
On tärkeää, että syövän ja syöpähoitojen mahdollisesti aiheuttamia terveysongelmia, kipuja ja vammoja osataan hoitaa. Haluamme muistuttaa myös syövän ja syöpähoitojen fyysisisistä ja psyykkisistä myöhäisvaikutuksista, jotka on tärkeä tunnistaa.
-
Tavoite: Syövän ja syöpähoitojen aiheuttamiin haittoihin on matalalla kynnyksellä tarjolla hoitoa ja tukea. Syövän sairastaneella ihmisellä on tieto siitä, millä taholla on vastuu hänen hoidostaan.
- Perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon henkilöstön syöpää koskevaa osaamista tulisi vahvistaa, jotta terveydenhuolto tunnistaa syövän ja syöpähoitojen aiheuttamat haitat sekä fyysiset ja psyykkiset myöhäisvaikutukset ja jotta syövän sairastanut ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa.
- Seurantojen päättyessä tulisi käydä syövän sairastaneen ihmisen kanssa läpi, mikä on häntä hoitava taho ja mihin hän voi olla yhteydessä mahdollisten syöpään tai syöpähoitoihin liittyvien ongelmien ilmaantuessa. Hoitoon tulisi voida hakeutua helposti.
- Olisi hyvä kirjata tieto sairastetusta syövästä ja saadusta hoidosta helposti näkyviin Omakantaan, jotta tieto on syövän sairastanutta ihmistä myöhemmin hoitavien tahojen käytössä.
Psykososiaalinen tuki
Haluamme muistuttaa psykososiaalisen tuen ja vertaistuen tärkeydestä vielä seurantavaiheen jälkeenkin. Syövästä selviytyneet kokevat itsensä usein haavoittuvammiksi, ahdistuneemmiksi ja tulevaisuudestaan epävarmemmiksi kuin aiemmin. Syöpä raskaana kokemuksena jättää ihmiseen jonkinlaisen jäljen, vaikutuksiltaan hyvin yksilöllisen. On tärkeää varmistaa, että ihminen saa itselleen sopivaa tukea.
-
Tavoite: Syövän sairastanut ihminen saa tarvitsemaansa pyskososiaalista tukea ja vertaistukea niin pitkään kuin tarvitsee paranemisen jälkeen.
- Syövän sairastaneelle tulisi tarjota tukea myös paranemisen jälkeen, mikäli hän haluaa käsitellä sairauteensa ja sen seurauksiin liittyviä asioita. Seurannan päättyessä tulisi käydä selkeästi läpi, mihin ihminen voi olla yhteydessä, jos hänellä herää sairauteensa liittyviä kysymyksiä tai huolia. Jos hänellä on jokin psykososiaalisen tuen hoitosuhde käynnissä seurannan päättyessä, tulisi varmistaa sen jatkuminen.
TAUSTATIETO: On yleistä, että ihmiset kokevat tarvetta käsitellä sairauttaan ja siihen liittyviä muutoksia ja kokemuksia vielä paranemisen jälkeen. Monia asioita voi olla helpompi käsitellä ja ymmärtää, kun sairastumisesta on kulunut aikaa.
- Seurannan loppuessa olisi hyvä kannustaa syövän sairastanutta hyödyntämään Syöpäjärjestöjen vertaistukea ja neuvontapalveluja, joissa hän voi käsitellä tarpeellisiksi kokemiaan asioita myös paranemisen jälkeen.
- Mikäli syövän sairastanut kokee myöhemmin tarvetta käsitellä syöpäkokemukseensa liittyviä asioita, hänen tulisi päästä helposti palvelujen piiriin.
TAUSTATIETO: Esimerkiksi jos samaan aikaan sairastanut ihminen kuolee syöpään, voi syövästä selviytynyt kokea voimakkaita syyllisyyden ja surun tunteita.
TAUSTATIETO: Jopa yhdeksän kymmenestä syöpää sairastavasta pelkää syövän uusiutuvan. Yleensä pelko väistyy ajan myötä mutta esimerkiksi selittämättömät oireet tai joidenkin sairauden aikaisten kokemusten toistuminen herättävät syövän sairastaneessa helposti pelkoa ja ahdistusta.
Kuntoutumisen tuki
Syövän sairastaneen ihmisen tulee tarvittaessa saada yksilöllistä kuntoutumisen tukea vielä seurantavaiheen jälkeenkin. Ihmisen työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen ja edistämisen tulee olla läpileikkaavana tavoitteena terveydenhuollossa.
TAUSTATIETO: Syövästä kuntoutuminen on prosessi, joka jatkuu vielä senkin jälkeen, kun syövästä on parannuttu ja seuranta on päättynyt. Syöpä ja syöpähoidot ovat voineet jättää fyysisiä muutoksia tai pysyviä työ- ja toimintakykyä heikentäviä oireita tai muuttaa elämäntilannetta.
-
1. Riittävä tuki kuntoutumiseen sekä riittävät kuntoutuspalvelut
Tavoite: Kuntoutumisen tuki jatkuu niin pitkään kuin kukin syövän sairastanut tarvitsee. Tavoitteena on vahvistaa syövän sairastaneen toimijuutta oman terveytensä ja hyvinvointinsa edistäjänä. Kuntoutumisesta huolehtii se terveydenhuollon yksikkö, joka jatkaa ihmisen sairauksien hoitoa ja terveyden edistämistä.
- Kuntoutumisen tuen tavoitteena tulisi olla se, että syövän sairastanut kokee pystyvänsä elämän hyvää arkea sairauden ja hoitojen jälkeen ja niiden mahdollisesti aiheuttamien pysyvien kehon muutosten tai oireiden kanssa.
- Syövän sairastaneen tulisi saada niin pitkään kuin tarpeen apua ja tukea sairauden tai hoitojen aiheuttamiin pysyviin oireisiin tai ongelmiin, jotka heikentävät arjessa selviytymistä sekä työ- ja toimintakykyä. Mikäli kuntoutumiseen liittyvä henkilökohtainen prosessi on kesken seurantavaiheen päättyessä, on tarpeen varmistaa palvelujen jatkuminen saumattomasti.
- Terveydenhuollon tulisi arvioida syövän sairastaneen ihmisen työ- ja toimintakykyä, arjessa selviytymistä ja elämänlaatua yhdessä hänen itsensä kanssa, hoitaa, antaa ohjausta ja neuvontaa kuntoutumisen edistämiseksi sekä ohjata ihminen oikea-aikaisesti hänen tarpeitaan vastaavaan kuntoutukseen.
- Olisi tärkeää huolehtia saumattomasta ja katkeamattomasta palveluohjauksesta eri toimijoiden kuntoutuspalveluihin. Palveluvalinta tulisi tehdä syövän sairastaneen tarpeista lähtien yhdessä hänen kanssaan ja hyödyntäen tarvittaessa sosiaalityöntekijän tai kuntoutusohjaajan palveluja.
- Jos syövän sairastaneen ihmisen toiminta- ja työkyky on merkittävästi heikentynyt kuntouttavista toimenpiteistä huolimatta, tulisi yhdessä ihmisen itsensä kanssa pohtia ja suunnitella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä.
2. Yhteistyö eri terveydenhuollon toimijoiden ja sektorien välillä
Tavoite: Yhteistyö kaikkien ihmistä hoitavien ja kuntouttavien tahojen välillä on saumatonta.
SuositusOlisi tärkeää vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä ihmisen työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Tulisi varmistaa tiedon liikkuminen ja se, että yhdellä taholla on kokonaiskoordinaatiovastuu syövän sairastaneen palveluista.- Yhteistyön terveydenhuollon toimijoiden ja muiden sektorien, kuten työvoimaviranomaisten, välillä tulisi olla sujuvaa.
TAUSTATIETO: Syöpä ja hoidot ovat voineet vaikuttaa merkittävästi työkykyyn, jolloin ihminen voi tarvita tukea ja ohjausta uudelleenkouluttautumiseen ja työnhakuun. Eri toimijoiden välinen yhteistyö on tässä avainasemassa.
Terveyden edistäminen
Elintapaohjauksen ja terveellisiin elintapoihin kannustamisen tulee olla sisäänrakennettuina terveydenhuollon palveluihin.
Käsittelemme terveen ihmisen terveyden edistämistä laajemmin osiossa Elää arkeaan ja hoitaa terveyttään.
-
Tavoite: Elintavat ja elinympäristöön liittyvät kysymykset otetaan esille terveydenhuollon palveluissa.
- Olisi hyvä vahvistaa ihmisen omaa aktiivisuutta oman terveytensä ja hyvinvointinsa edistäjänä.
- Ihmiselle tulisi antaa elintapaohjausta yksilöllisten tarpeiden pohjalta hänen käyttäessään terveydenhuollon palveluja. Osana elintapaohjausta muistutetaan terveellisten elintapojen merkityksestä niin uusien syöpien kuin syövän uusiutumisenkin ehkäisemisessä.