Alkoholiveroa kokonaisuudessaan nostettava, ei laskettava
Lausuimme valtiovarainministeriölle suunnitelluista alkoholiveromuutoksista. Esitys nostaa väkevien alkoholijuomien ja viinien verotusta on kannatettava mutta esitetty oluen verotuksen lasku on täysin perusteeton. Olemme myös huolissamme siitä, että hallituskaudelle ei ole suunniteltu säännöllisiä veronkorotuksia vaan tämä korotus olisi ainoa. Mikäli näin on, alkoholin hinta ei seuraisi edes yleistä hintatasoa.
Hinta on kuitenkin saatavuuden ohella keskeisin alkoholin kulutukseen vaikuttava tekijä. Mikäli halutaan vähentää alkoholista aiheutuvia haittoja, alkoholiverotuksen kannattaa olla korkea. Oluen veronalennukselle ei ole mitään yhteiskunnallista perustetta. Esitämme lausunnossamme sen perumista ja kaikkien alkoholijuomien veron korottamista.
Tilanteessa, jossa hallitus pyrkii tasapainottamaan julkista taloutta ja turvaamaan sote-palvelujen riittävyyden, Suomella ei ole varaa lisätä alkoholin kulutusta ja siten alkoholihaittoja. Alkoholin yhteiskunnalle aiheuttamat kokonaiskustannukset ovat noin 1,6 miljardia euroa. OECD-arvion mukaan alkoholi alentaa tuottavuutta noin 1 %:n bruttokansantuotteesta. Alkoholi aiheuttaa suomalaisesta tautitaakasta 6-7 % ja kuormittaa merkittävästi sote-sektoria. Alkoholi aiheuttaa vuosittain Suomessa noin 2 100 syöpää.
Järkevää politiikkaa sekä kansanterveyden että kansantalouden kannalta on toteuttaa säännöllisiä veronkorotuksia kaikille alkoholijuomille.
Lue lisää lausunnostamme.