Suolistosyöpäseulontatestin teki viime vuonna 74,4 % seulontaan kutsutuista.

– Pudotus on melko iso, eikä selity pelkällä satunnaisvaihtelulla. Osallistumisaktiivisuudessa voidaan lisäksi pitää 70:ää prosenttia tietynlaisena erinomaisuuden kriteerinä, ja nyt se alittui miehillä. Rajan alle jäätiin kokonaisuudessaan myös Helsingin kaupungissa ja Kymenlaakson hyvinvointialueella, kertoo suolistosyövän seulonnan kehittämispäällikkö Aapeli Nevala Suomen Syöpärekisteristä.

– Isossa kuvassa osallistuminen on edelleen huippuluokkaa Euroopassa.

Ahkerinta suolistosyöpäseulontaan osallistuminen oli Etelä-Savossa (77,8 %). Naiset (78,8 %) olivat jälleen selvästi miehiä (69,7 %) innokkaampia testin palauttajia, vaikka seulontaikäisillä miehillä suolistosyöpä on selvästi yleisempi. Naisista noin neljä ja miehistä vajaa seitsemän prosenttia sai positiivisen testituloksen, eli he päätyivät ulosteesta löytyneen veren vuoksi jatkotutkimusarvioon.

– Miesten kannattaisi aktivoitua seulontatestin palautusrintamalla, sillä heille se on useammin aiheellinen, Nevala lisää.

Tiedot perustuvat Syöpärekisterin uuteen ennakkotilastoon. Tiedotteen liitteenä ovat hyvinvointialuekohtaiset osallistumistilastot.

Kohdunkaulasyövän seulonnan osallistumisaste parani hieman

Kohdunkaulan syövän seulonnan osallistumisaktiivisuus nousi vuosien 2022 ja 2023 välillä vajaan prosenttiyksikön.

– Vuosien välillä on aina pientä heiluntaa, ja tämä selittynee ihan satunnaisvaihtelulla, toteaa kohdunkaulan syövän seulonnan kehittämispäällikkö Veli-Matti Partanen Suomen Syöpärekisteristä.

Myös kohdunkaulan syövän seulontaohjelmassa nuoret osallistuivat vanhempia selvästi heikommin. 30-vuotiailla osallistumisaktiivisuus oli 65,4 % ja 60-vuotiailla puolestaan 75,5 %. Seulontaan osallistuneista vajaat kuusi prosenttia ohjattiin riskiryhmäseulontaan ja noin yksi prosentti sai lähetteen jatkotutkimuksiin.

Niin sanottua riskiryhmäseulontaa järjestetään aiemmin lievästi poikkeavan seulontalöydöksen saaneille. Kohdunkaulan syövän seulonnassa jatkotutkimuslähetteitä tehtiin yhteensä noin 5 800, joista lähes 3 500 riskiryhmäseulonnassa.

Viime vuonna jo 80 % seulonnasta toteutettiin HPV-testillä papatestin sijaan ja tämä on merkittävästi lisännyt tehtyjen jatkolähetteiden määrää. Kaksi viidestä riskiryhmäseulontaan osallistuneesta lähetetään kohdunsuun tähystykseen eli kolposkopiaan, koska HPV-testi on riskiryhmäseulonnassakin positiivinen.

Ennakkotilastot julkaistaan vain kohdunkaulan ja suolistosyövän seulonnan osallistumisaktiivisuudesta, sillä rintasyöpäseulontatietoja kerätään tällä hetkellä Syöpärekisteriin kerran vuodessa. Vuoden 2023 seulontatilastot julkaistaan koko laajuudessaan keväällä 2025.

Lisätietoja

Kehittämispäällikkö, suolistosyövän seulonta Aapeli Nevala, 044 536 4365, [email protected]

Kehittämispäällikkö, kohdunkaulasyövän seulonta Veli-Matti Partanen,  050 5966 367, [email protected]

Viestinnän asiantuntija Nina Airisto, 050 560 4334, [email protected]

Lue lisää