Syöpätutkimuksen ja -asiantuntemuksen vahvistaja 2023

Vuonna 2023 apurahojen kokonaissumma oli noin 7,55 miljoonaa euroa. Tällä summalla rahoitettiin 166 tutkijaa tai tutkimusryhmää.

Apurahat

Apurahat syöpätutkimukseen. Vuonna 2023 apurahojen kokonaissumma oli noin 7,55 miljoonaa euroa. Tällä summalla rahoitettiin 166 tutkijaa tai tutkimusryhmää (liite). Syöpäsäätiöllä oli vuonna 2023 kaksi apurahajakoa: keväällä jaettiin 64 matka-apurahaa ja syksyllä kolme suurapurahaa sekä 61 muuta tutkimusryhmille tarkoitettua apurahaa ja 38 väitöskirja-apurahaa.

Apurahojen hakuperiaatteet ja myöntökriteerit ovat vuosittain tarkastelun kohteena ja Syöpäsäätiön asiantuntijat kokoontuivat jälleen toukokuussa arvioimaan kehittämistarpeita. Vuonna 2023 tutkimusrahoituksen periaatteet säilyivät keskeisiltä osiltaan entisellään. Apurahapäätökset perustuvat säätiön arviointitoimikuntien tekemiin asiantuntija-arviointeihin ja apurahalautakunnan esitykseen.

Muu tieteen tuki

Syöpärekisterin ja Joukkotarkastusrekisterin tuki. Syöpärekisteri ja sen yhteydessä toimiva Joukkotarkastusrekisteri saavat säädösten määrittelemien perustoimintojen ylläpitämiseen rahoituksensa THL:n kautta valtionavustuksena. Valtioneuvoston THL:n rahoitukseen kohdistamat määrärahaleikkaukset ovat vaikuttaneet myös rekisterien saamaan avustukseen. Syöpäsäätiö on tukenut rekistereitä vuosittain 1 150 000 eurolla. Lisäksi Syöpäsäätiö rahoittaa Syöpärekisteriin sijoitetun epidemiologisen tutkijan toimen (kulut yhteensä 60 000 euroa). Se on tarkoitettu väitöskirjaa valmistelevalle tutkijalle.

Suomen Syöpäinstituutin säätiö sr. Syöpäsäätiön ja Suomen Syöpäinstituutin säätiön välinen sopimus astui voimaan vuonna 2023. Sopimus määrittelee yhteistyön muodot ja resurssit eli Syöpäinstituutin tutkijantoimien sekä muun toiminnan rahoittamiseen liittyvät periaatteet. Syöpäsäätiö osoitti Syöpäinstituutille 330 000 euroa tukea sopimuksen mukaisesti. Suomen Syöpäinstituutin säätiö täytti kaksi Syöpäsäätiön kokonaan rahoittamaa Roosa nauha -tutkijaprofessorin tointa (3-vuotinen) ja kolme K. Albin Johanssonin säätiön kanssa yhteisrahoitteista Roosa nauha -syöpätutkijan tointa (2-vuotinen).

Pohjoismaiden syöpäunionin (NCU) kautta osoitettiin 201 704 euroa yhteispohjoismaisten syöpä-tutkimushankkeiden rahoittamiseen.

Suomen Syöpärekisteri kansallisena tietovarantona ja tietopalveluiden tuottajana

Syöpätapausten koostaminen. Syöpärekisteri ylläpitää THL:n lukuun kansallista rekisteritietoa koko Suomen syövistä ja syöpäseulonnoista. Jokaisesta uudesta syöpätapauksesta tuotettiin vuonna 2022 Syöpärekisterissä tapauskooste, johon koottiin keskeiset tiedot kyseisen syöpätapauksen toteamisvaiheesta. Tapauskoosteita tehdään sekä automaattisesti että rekisteröintiin koulutettujen henkilöiden voimin.

Syöpärekisteriin tulleista tiedoista pystytään automaattisesti käsittelemään noin kolmasosa, mikä vähentää manuaalista käsittelyä. Automaatin koostamille rekisteröinneille tehtiin vuoden 2023 aikana säännöllisesti ja toistuvasti laaduntarkastusta satunnaisotannalla. Tiedon oikeellisuus ja laatu todettiin erinomaisiksi, mutta esimerkiksi levinneisyystieto jää usein puuttumaan, koska sitä ei ole toimitettu rakenteisena tietona syöpärekisteriin. Lisäksi tarkastettiin satunnaisotannalla kuolinilmoitusten automaattista käsittelyä. Automaatti toimii kuten on suunniteltu. Tapausten koostamisessa tarvitaan myös koulutettujen ammattilaisten osaamista. Automaattisen käsittelyn myötä ammattilaisten osaamista käytetään erityisesti vaativampien koosteiden tekemiseen, arviointiin ja tiedonkeruun kehittämiseen. Syöpärekisterin tuottamat tietotuotteet kts kohta 4a.

Syöpäsäätiön symposiumi

Syöpäsäätiö on järjestänyt vuodesta 1974 lähtien vuosittain (pandemiavuosia lukuun ottamatta) symposiumin syövän hoitoon ja diagnostiikkaan osallistuville lääkäreille ja muille asiantuntijoille. Symposiumin aiheet kattavat laajasti eri syöpien diagnostiikan ja hoidon. Osassa symposiumeista on käsitelty useita syöpätyyppejä samanaikaisesti. Symposiumit ovat olleet arvostettuja sekä kliinikoiden että tutkijoiden keskuudessa ja niihin osallistuu vuosittain noin 150 henkeä. Toukokuussa 2023 järjestettiin Syöpäsäätiön 49. asiantuntijasymposiumi Korpilammella Espoossa. Sen aiheena oli rintasyöpä.

Syöpäasiantuntemuksen vahvistaminen avustusten, koulutuksen ja viestinnän avulla

Koulutusyhteistyö. Syöpäjärjestöjen asiantuntijat kävivät luennoimassa ammattikorkeakouluissa psykososiaalisesta tuesta sekä Syöpäjärjestöjen palveluista. Lisäksi sähkösavukkeista luennoitiin lasten ja nuorten vanhemmille Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Ammattikorkeakouluyhteistyö. Hoitotyön opettajille järjestettiin täydennyskoulutusta yhdessä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Teemana olivat syövän ehkäisy ja syöpään sairastuneen hyvinvoinnin edistäminen Koulutukseen osallistui 35 ammattikorkeakouluopettajaa eri puolilta Suomea. Ammattikorkeakouluopiskelijoille käytiin luennoimassa syövän synnystä ja ehkäisystä, syöpäpotilaan hoitopolusta ja syövän aiheuttamasta kriisistä sekä Syöpäjärjestöjen palveluista.

Suomen Diakoniaopistossa käytiin luennoimassa lähihoitajaopiskelijoille.

Syöpärekisterin koulutus. Syöpärekisteri järjesti ANCR-kokouksen yhteydessä kolme työpajaa. Syöpärekisterin tutkimuspäälliköiden järjestelyvastuulla ollut työpaja käsitteli tutkimusaineistojen jakamista ja yhteisanalyyseja. Syöpäseulontojen kehittämispäälliköt suunnittelivat työpajan, jossa punnittiin asiantuntijavieraiden alustusten pohjalta syöpäseulontojen hyötyjä ja haittoja. Työpajoihin osallistui yhteensä noin 110 henkilöä.

Rekisteri kouluttaa jatkuvasti tutkijoita ja opiskelijoita. Se esimerkiksi ohjaa tilastotieteen ja terveystieteen pro gradu -tutkielmia ja lääketieteellisiä väitöskirjoja. Rekisterin johtaja toimi vuonna 2023 Tampereen yliopistossa osa-aikaisena epidemiologian professorina järjestäen mm. syöpäepidemiologian kurssin.

Strateginen tutkimus ja muut asiantuntijasisällöt

Suomen Syöpäyhdistyksessä tehtävässä strategisessa tutkimuksessa aiheet ovat liittyneet syövän determinantteihin ja syöpälääkkeisiin.

Syöpälääkkeiden osalta jatkettiin tutkimusyhteistyötä Tampereen yliopiston ja Kelan kanssa sekä suunniteltiin aiheesta kurssi pidettäväksi Suomen lääkäripäivillä 2024. Tupakka- ja nikotiinipolitiikkaan liittyen pidettiin esitys Kanadan kansallisten tupakka ja e-savukepäivien pääsalissa.

Syöpäjärjestöt osallistui EU:n uuden syövän ja muiden tarttumattomien tautien ehkäisyn Joint Actionin valmisteluun, Syöpäjärjestöjen vastuulla on terveys kaikissa politiikoissa -osakokonaisuuden johtaminen yhdessä THL:n kanssa. Syöpäjärjestöt osallistuu myös useaan muuhun yhteistoimintahankkeen osakokonaisuuteen.